Elstorin esittely Yhdysvalloissa
Elstor Oy:llä oli mahdollisuus viime viikolla esitellä itseään Yhdysvalloissa. Toimitusjohtaja Kari Suninen esitteli yhtiön kehityspolkua ja yhtiön Suomessa kehittämäänsä, onnistuneesti…
Elstor Oy:llä oli mahdollisuus viime viikolla esitellä itseään Yhdysvalloissa. Toimitusjohtaja Kari Suninen esitteli yhtiön kehityspolkua ja yhtiön Suomessa kehittämäänsä, onnistuneesti pilotoimaansa sekä kaupallisesti käyttöönotettua teknologiaansa. Esittelyt tapahtuivat niin Suomen New Yorkin konsulaatin kutsuvierastapahtumassa kuin myös Columbia Universityn kaksipäiväisen ilmastoteknologian konferenssin yhteydessä. Käydyt keskustelut osoittivat, että Elstor on tietyltä osin edelläkävijän asemassa.
Oli todella hienoa kuulla osallistujien joukosta useita kannustavia kommentteja Suomen kunnianhimoisista hiilineutraalisuustavoitteista, jotka omalta osaltaan kiihdyttävät ilmastotekoja sekä ilmastoteknologian kehittämistä ja käyttöönottoa. Ja nyt kun mukaan on saatu Elstorin päästöttömien ratkaisujen taloudellinen kannattavuus, voidaan sanoa että ”polku on auki”.